SAARIBLUES
Viikinsaari, Tampere 10.8.2024
Olen nyt jo antamassa neljättä raporttiani peräkkäisinä kesinä Saaribluesista Tampereen Viikinsaaresta. Tämä oli toinen kerta, kun sadesuojat olivat tarpeen. Ehkä sadekalossitkin olisivat voineet pitää jalkoja kuivina, sen verran vettä ajoittain tuli.
Saariblues on luonut oman profiilinsa historialtaan. Mikään puhdas bluesfestari se ei ole koskaan ollut, mutta rootsmusiikin kautta tarinaa on aina rakennettu. Liian rokiksi ei olla kuroteltu ja ohjelmisto on rakennettu kotimaiselle pohjalle.
Matka Viikinsaareen alkoi jälleen vilkkaalta lauantaiselta Laukontorilta. Rannekkeiden vaihto ja laivan baariin 20 minuutiksi. Sieltä löytyi heti penkkiseuraksi Ylivieskasta asti paikalle saapunut BN-lukija, jonka vuosikellossa on aina pykälä Saaribluesille. Hän ehkä kuului tapahtuman toiseen kohdekuntaan eli varttuneempaa ikäluokkaa oleviin bluesia arvostaviin yksilöihin. Se toinen taas on ryhmäkuria noudattava pirkanmaalainen, joka tulee viettämään musiikkipitoista kesäretkeä saariympäristöön, jossa on valmiina palveluja siisteissä sisätiloissa ja myös VIP-teltta.
Valitettavasti nyt näkyi se trendi, jolloin päätöksiä kesätahtumaan ei tehdä viikkoja etukäteen. Koko alkuviikko oli ollut selvää, että lauantai on sadepäivä. Se tarkoitti harvalukuista yleisöä: paikalla oli vain muutama sata ihmistä. Ulkolavalla kaikki mahtuivat hyvin lavan eteen ja iso penkkialue ammotti tyhjyyttään.
Sateisessa ilmastossa oli iloinen yllätys huomata Viikinsaaren tanssilavarakennuksen olevan käytössä kakkoslavana. Sielläkin baari oli auki ja tuollaista originaalia sixties-soundiahan ei enää saa muutoin millään rahalla festarikokemukseksi. Pyöreän kupolin alla soitti Lazymen Blues Band. Kyseessä on Riku Jokisen luotsaama tuoreehko kokoonpano Tampereelta. Jokisen (laulu ja kitara) lisäksi ryhmässä vaikuttavat Sami Sarsama (basso) ja Vesa Salovius (rummut). Alkutahdit soivat vahvasti siinä blueskehdossa, joka tukeutuu Winter/Vaughan/Hendrix -perinteeseen. Samaan traditioon pohjautuvia omia kappaleitakin kuultiin joukossa. Myös muutama miestanssija saatiin puukanveesille jo tässä vaiheessa.
Tina Bednoffin nykyinen Cocktailers-bändi koostuu joukosta kotimaisia tähtimuusikoita: kitaristi Ykä Putkinen, saksofonistit Jarmo Rouvinen ja Panu ”Saxman” Syrjänen, rumpali Jani Ahtiainen sekä basisti Juha Rantapuro. Sade verotti keikan seuraajia, mutta yhtye laittoi parastaan peliin. Hyvin osuneita versioita mm. Larry Williamsin, Esther Phillipsin ja Johnny “Guitar“ Watsonin repertuaareista. Tina selvitti erinomaisesti myös Big Maybellen Candyn kaikkine koukeroineen. Ykä Putkinen puolestaan näytti sen kaiken osaamisen, josta hänet tunnetaan vuosikymmenten saatossa. Tinan kitarointi verkottui Ykän soittoon särmikkäästi, jopa niin voimakkaasti, että keikan jälkeen jututtaessani häntä paviljongin puolella, irronnutta kynttä paikattiin laastarilla. Tina jakeli runsaasti soolo-osuuksia myös puhaltajille. Koko setti oli jumpbluesin ja soulin yhteisjuhlaa. Keikan jälkeen nautittiin ravintolasalissa pullo punaviiniä ja kuuntelin Bednoffin ja Rantapuron tarinoita heidän uraltaan Cocktailersien eri aikakausilta. Bändi on taas tien päällä vuoden alusta lähtien, tosin tämän kokoisella ryhmällä on tietysti vaikea löytää keikkoja joka niemestä ja notkelmasta.
Juttuhetkemme aikana soitti Juurakko kansanmusiikkivetoista ohjelmistoaan tanssisalissa. Naisvaltainen bändi, jolla on vahvaa energiaa lavalla. Soitinvalikoima on erikoinen kanteleineen, mutta salin yleisö eli voimallisesti mukana. Ehkä uutta Värttinä-ilmiötä odotellessa?
Ina Forsman pääsi esiintymään sateen hieman tauotessa. Akti taisi olla kuitenkin se illan kohokohta. Vahva yhtenäinen bändi, jossa jokainen jäsen sai omat kohokohtansa tulla esille, mutta showta johti silti Ina. Hänellä on sellaista fervooria esityksessään, jota harvoin tapaa näillä härmäfestareilla. Kaksi naispuhaltajaa lujitti keitosta, joka oli sakeaa ilotulitusta. Inan itse kirjoittama materiaali kuljetti keikkaa vauhdilla. Nina Simonen muottiin valettu tulkinta I Put A Spell On You‘sta oli sopiva huipentuma setin keskivaiheille,Tämä soul/R&B -veto oli ehkä parasta, mitä olen Saaribluesissa koskaan nähnyt. Toivottavasti Ina saisi nyt ansaitsemansa nosteen uralleen Suomessakin.
Lena & The Slide Brothers sai Forsmanin jälkeen jatkaa katon alla salissa. Ykä Putkinen urakoi jälleen toisessa slidessa ja toisessa on Lenan mes Matti Kettunen, joka myös pääosin vastaa kappaleista. Bändillä on uraa ja neljä levyäkin jo takana, joten sen oli helppo temmata yleisö mukaan tanssisalin akustiikassa, jossa äänimaailma ei karannut kauas taivaalle ja bassopohja korostui. Lenan laulu ja basso tietysti olivat keskiössä. Vauhdikkaasti mentiin nytkin ja slidekitarat säkenöivät. Tanssijoita löytyi riittävästi, ehkä hieman notkuva lankkulattia antoi vibraatioita. Brothersien sointi on sopivasti rokkaava ja toi minulle mieleen Jack Whiten kehittelemän rock-soundin, jossa kuitenkin blues toimii kulmakivenä.
Tänä kesänä Saariblues oli täysipainoinen kokemus naisteemallaan. Jokainen solisteista tekee musiikkiaan vähän eri lähtökohdista, mutta laadukkaasti. Tämä kesä oli kaikista kokemistani paras. Harmi, että sää pelotti yleisön melko pieneksi. Ehkä sitä oltiin haettu lopuksi säästetyllä Pepe Wilbergillä. Pepe soitti bändinsä kanssa tunnetuimpia kappaleitaan ja osuus jäi hieman irralliseksi päivän annista. Ääni ja fraseeraus hänellä kuitenkin yhä toimivat ja bändi oli vahvaa keskitasoa. Kansan innostajaksi illan viimeisenä esiintyjänä se ei tosin aivan riittänyt, mutta varmasti nostalgiapaketti sai silti jotkut onnellisiksi.
Jorma Riihikoski
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
Kuva: Ina Forsman (c) Olli Nurmi
